Hei, olen
PROJEKTIEN HALLITSIJA Maarit haloneN
Haluan auttaa yrittäjiä ja yrityksiä keskittymään siihen, miksi he ovat yrityksensä alunperin perustaneet.
töiden ja projektien ei tarvitse tuntua kaaokselta.
Kun tietää mitä pitää tehdä ja missä järjestyksessä, on helpompi tarttua työhön ja saada asioita valmiiksi. Selkeys ei tarkoita tiukkaa kuria ja kontrollia, vaan sitä, että työt rullaavat ja aikaa jää myös muulle.
Jos haluat tuntea hallitsevasi työsi, projektisi ja aikataulusi olet oikeassa paikassa.
(CRAZY?) PROJECT LADY
Ajattelin pitkään, että kuka tahansa voi olla projektipäällikkö – että kyse on lähinnä järkevästä tavasta tehdä asioita, eikä mistään erityisestä osaamisesta. Mutta onneksi olen saanut kuulla toisin, ja näen sen nykyään itsekin. Siinä missä toiselle iso projekti voi tuntua kaoottiselta, minä alan automaattisesti pilkkoa sitä osiin ja jäsentää, miten se olisi selkeintä hoitaa.
Elämäni on oikeastaan projektia projektin perään – töissä, omassa yrityksessä ja vapaa-ajalla. Tuolien verhoilua, liidimagneetin suunnittelua, neulomista, ompelua, mökkiprojekteista puhumattakaan. Nauran, että sitten vanhana olen sellainen crazy project lady, jolla on joka nurkassa joku pikkuprojekti. Mutta taidan olla sellainen jo nyt!
Olen tehnyt koko urani ajan markkinoinnin ja mainonnan projekteja toimistopuolella ja mediatalossa, vasta viimeisin vuosi asiakkaan puolella. Samalla mulla on ollut oma yritys vuodesta 2017 – aluksi valokuvausta varten, mutta nyt palveluvalikkoon on tullut mukaan myös projektiosaaminen ja sen tarjoaminen muille.
Valokuvauksessa saan toteuttaa luovaa puoltani. (Jos haluat kurkata siihen maailmaan, pääset sinne tästä.) Samalla kun olen herkkä ja luova valokuvaaja, olen myös järjestelmällinen ja jämpti projektipäällikkö.
Olen nyt tilanteessa, jossa yrittäjyys tuntuu aidosti omalta. Haluan valita projektit, joiden takana voin seistä, ja tehdä töitä tavalla, joka tuntuu merkitykselliseltä – minulle ja asiakkaalle.
NäIN työskentelen:
Rakastan sitä, kun saan eteeni uuden projektin. Saan lähteä pilkkomaan sitä pienempiin osiin, aikatauluttamaan ja priorisoimaan tehtäviä, miettimään kuka on mukana missäkin vaiheessa ja seuraamaan etenemistä viikoittain. Pää alkaa heti pyörittämään vaihtoehtoja, tuottamaan aikatauluja ja luomaan listoja – ja juuri se on mun vahvuus.
Olen osallistuva projektipäällikkö. En siis vain fasilitoi projektipalavereita, vaan osallistun aina aktiivisesti suunnitteluun ja tuotantoihin. Tykkään olla mukana alusta loppuun, jotta kokonaisuus pysyy hallussa ja jokainen vaihe etenee suunnitelmallisesti.
Mulla on lähes 20 vuoden kokemus markkinoinnin ja mainonnan projekteista ja kampanjoista eri toimistoista sekä mediatalosta. Vajaa vuosi sitten siirryin ensimmäistä kertaa asiakkaan puolelle pöytää, mikä toi arvokkaan näkökulman siihen, miltä asiat näyttävät tilaajan silmin
Tänä aikana oon ideoinut, suunnitellut, kirjoittanut presentaatioita, myynyt, viestinyt asiakkaan, sidosryhmien ja tiimin kanssa, tuottanut, palaveerannut, laskuttanut ja raportoinut – eli tehnyt kaikkea, mitä markkinointiprojektin pyörittäminen sisältää. Tästä syystä ymmärrän kokonaisuuksia nopeasti ja pystyn tarttumaan toimeen käytännön tasolla.
Työskentelen suunnitelmallisesti, rennolla otteella ja nopeasti. Osaan kuunnella ja hahmotan nopeasti, mihin kannattaa keskittyä ja mikä kannattaa jättää myöhemmäksi tai kokonaan pois. Mulle tärkeintä on, että asiat etenevät, mutta eivät tunnu raskaalle – ja että työskentely kanssani on mukavaa ja luottamusta herättävää.
Mun projektinhallinnan perusteet
Kaikki asiat yhteen paikkaan
Näin ei tarvitse koskaan miettiä mihin se hyvä idea tulikaan kirjoitettua ylös, mikä sen asiakkaan nimi olikaan, mitä oikeastaan sovittiin ja kuka lupasi viime viikon palaverissa soittaa kumppanille. Kaikki asiat on aina siellä yhdessä paikassa tallessa ja se luo tilaa muille ajatuksille ja luovuudelle.
Pilkkominen
On ihan eri asia ottaa työn alle tehtävä nimeltään “valokuvat nettisivuille” kuin…
- Tutustu sivuun, johon kuvat on tulossa
- Laske kuvien määrän tarve (ja tarvitaanko niitä kenties samalla johonkin muuhunkin)
- Varaa valokuvaaja
- Briiffaa valokuvaaja kuvien tyylistä jne.
—> Selkeisiin tehtäviin on helppo tarttua ja kun saa yhdenkin tehtyä, sen voi viivata yli ja siitä tulee ihana aikaan saamisen tunne!
Aikataulu, aikataulu, aikataulu!
Lähes kaikki on yleensä aikatauluoptimisteja ja luulee, että hommat hoituu nopeammin. Mutta lähes yhtä usein tulee joku yllätys tai pieni mutka matkaan, jonka vuoksi tuleekin kiire, ja jotain ei ehkä ehditä tekemään lainkaan tai se joudutaan tekemään vain puoliksi. Siksi on tärkeää olla se aikataulu, mihin tehtävät on pilkottu realistisesti ja mielellään vielä pienen extra-ajan kera.
Järjestys luo rentoutta
Usein ehkä ajatellaan, että ihmiset, joilla on asiat jämptisti järjestyksessä, on jotenkin tylsiä tyyppejä. Mä taas ajattelen, että kun työt on selkeästi pilkottuna ja aikataulutettuna yhteen paikkaan, on paljon rennompi olla kun tietää mitä tapahtuu ja milloin!
-
Sivutoiminen yritttäjä vuodesta 2017
2024-
Markkinoinnin asiantuntija ja projektipäällikkö / Syöpäsäätiö2019 - 2023
Account Manager / TBWA Helsinki2016 -2019
Project Manager / Buena Creative2010 - 2016
Senior Creative Producer / Bauer Media2007 - 2010
Producer / Markkinointitoimisto JohdinTarkemmat tiedot löydät LinkedIn-profiilistani.
-
2021
LCF Life Coach ja NLP Practitioner / Valmentamo2005
Liiketalouden tradenomi / Kajaanin ammattikorkeakoulu2001
Ylioppilas / Kajaanin Lyseon Lukio -
Projektinhallinta ja -johtaminen
Prosessien luominen
Vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaidot
Ratkaisukeskeisyys
Kokonaisuuksien hallinta
Positiivisuus
Järjestelmällisyys
Luovuus
Tietotekniset taidot
LYHYESTI MINUSTA
Mitä asiakkaat ja kollegat ovat sanoneet minusta…
Palaute asiakkaalta:
“Suosittelen jokaiselle yrittäjälle ja yritykselle Maaritin palveluita!
Hänellä on ihmeellinen kyky nähdä asiat selkeästi, kun itse ei siihen kykene. Hänellä on rautainen markkinoinnin ja projektinhallinnan osaaminen, jota kannattaa hyödyntää. Pääsee itse paljon vähemmällä ja asiat tulee tehtyä kerralla kunnolla.
Hän on myös todella ihana ja sydämellinen ihminen, jonka kanssa on helppo työskennellä.”
Laura Laakso, Marraskuumedia
Palaute kollegalta:
“Maarit osaa laittaa luovuuden exceliin - hän kykeni johtamaan mitä luovempia mainonnan ratkaisuja tiukalla otteellaan siten, että moninaisista vaiheista ja liikkuvista osista huolimatta kuluttajille ne näyttäytyivät viihdyttävänä ja luontevana osana ohjelmasisältöä ja asiakkaalle taas mahdollisimman vähätöisenä.
Maaritin ammattitaito ja kokemus alalta välittyi niin asiakkaiden kuin kollegojenkin suuntaan siten, että olo oli varma ja rauhallinen - hyvään ja tunnolliseen tekijään on helppo luottaa. Lisäksi Maarit on todella miellyttävä ihminen, jolla on hyvä tilannetaju ihmisten suhteen, mitä tarvitaan asiakastyössä!”
Petra Jokinen, Indieplace
Työskennelläänkö yhdessä?
Ulkoistettu markkinoinnin projektipäällikkö
Kun projektit eivät ole järjestyksessä tai kunnolla kenenkään vastuulla, luo se stressiä ja sähläystä.
Ulkoista markkinoinnin projektisi kokeneelle ammattilaiselle, joka ottaa niiden vetovastuun.
Systeemi yrittäjien töiden hallintaan
Yrityksellesi luotu systeemi, joka ei ainoastaan helpota arkea, vaan tuo yrittäjän elämään juuri sitä hallinnan tunnetta, jota siihen kaipaat.
Luodaan sinulle täydellinen systeemi, joka pitää työsi ja projektisi järjestyksessä.
Sinä tiedät mitä kohti haluat mennä, Minä autan viemään sen käytäntöön.
Jos haluat kumppanin, joka tuo selkeyttä ja liikettä projekteihin, ota yhteyttä.